Viljelijöiden, leipureiden, kalastajien ja muiden lähiruokayrittäjien tuotteet löytyvät nyt yhdestä paikasta, kun kontissa toimiva Lähiruokakioski aloittaa toimintansa pääsiäisen aikaan. Kioski kiertää paikasta toiseen vuoden mittaan.


Kalasataman tukkutorilla, Teurastamon kyljessä, aloittava Lähiruokakioski on uudenlainen toimija ruokamarkkinoilla. Paikallaan pysyvän myymälän ja liikkuvan ruokarekan välimuoto, Uudenmaan ruoan kauppa-auto 2.0, kokoaa useiden lähiruokatuottajien tuotteet yhteen osoitteeseen. Sen sijainti vaihtuu muutaman viikon välein. Kiertoalueena on Uusimaa. Myytävät tuotteet tulevat nekin Uudeltamaalta. 

”Kivaa, että Tukkutori saa olla ensimmäinen paikka Lähiruokakioskin kiertueella. Se avaa tuottajien ja kuluttajien välistä rajapintaa hauskalla tavalla, ja toiveissa on, että jatkossa Tukkutorilla voisi olla entistä enemmän mahdollisuuksia ostaa ruokaa ja elintarviketuotteita suoraan tuottajalta. Nykyiset suoramyyntipisteet ovat jo yleisösuosikkeja, esimerkkinä vaikka Väyrysen kioski, Kotitila ja Wotkin’s tehtaanmyymälä”, sanoo Helsingin kaupunkitilat Oyn kehityspäällikkö Anna Pakarinen.

Kioskin toiminta keskittyy ennakkotilauksiin, mutta tuotteita saa ostettua myös suoraan paikan päältä. Myynnissä on paikallisia sesonkituotteita useilta tiloilta ja pientuottajilta. Valikoimaan kuuluvat muun muassa versot ja yrtit Ahlbergin puutarhalta, kalastaja Ben Henrikssonin kalatuotteet, Malmgårdin luomujauhot sekä luomujuureksia Majvikin biodynaamiselta tilalta. Pääsiäiseksi on tulossa Bovikin luomukaritsan lihaa sekä muita sesonkituotteita. 

Kioski aloittaa toimintansa 16.4. ja jatkaa ainakin vuoden 2025 loppuun saakka. Sovittuja paikkoja ovat Tukkutorin lisäksi erilaiset sadonkorjuujuhlat syyskuussa Malmilla ja Kalasatamassa. Tavoitteena on kiertää muuallakin kuin Helsingissä. Uusia sijainteja saa mielellään ehdottaa verkossa. Kioskin tulevista sijainneista tiedotetaan _______.

“Odotamme, että noutopisteen avulla Uudenmaan ruoka löytää uusia asiakkaita paikallista asukkaista. Jos palvelulle on jossain paljon kysyntää, pyrimme löytämään pidempiaikaisen tilan palvelemaan paikallisia tuottajia ja asukkaita”, sanoo Rikard Korkman Uudenmaan ruoka -osuuskunnasta. 

Uudenmaan ruoka toteuttaa kokeilun. Konsepti on kehitetty yhdessä paikallisten tilojen ja tuottajien kanssa. Se tukee entistä reilumpaa ja paikallisempaa ruokakulttuuria.

Lokakuuhun asti pilotti on osa Euroopan unionin rahoittamaa Urban&Local-hanketta, jonka tiimoilta on toteutettu muun muassa vaihtuvan tarjonnan Lähiruoan noutopiste Hakaniemen kauppahalliin sekä uudenlaisia toritapahtumia.

Lisätietoa:

Olli Repo

Uudenmaan ruoka

Puh: 050 571 5032

[email protected]

Lue lisää kuluttajien ja tuottajien yhteisestä osuuskunnasta, sen arvoista ja toiminnasta www.uudenmaanruoka.fi tai ole suoraan yhteydessä Foodhub manageri Juho Vuorikoski, puh 0400-411503

Paikalliset pien- ja luomutuottajat kiittävät tilauksesta.

fiFinnish