LEHTOKUMMUN LUOMUTILA

VIHANNESTEN PIENTUOTANTOA VALKOSIPULISTA MANGOLDIIN

 

Lehtokummun pientila viljelee vihanneksia Palopuron kylässä Hyvinkäällä. Luomuyritys sai alkunsa vuonna 2008, kun me, Kari ja Päivi Koppelmäki, muutimme maalle rintamamiestaloon. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta.

 

Ajauduimme viljelijöiksi pikkuhiljaa puolivahingossa. Olemme molemmat koulutukseltamme ympäristösuunnittelijoita. Lisäksi Kari on maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja suorittaa parhaillaan jatko-opintoja. Kun muutimme maaseudulle valmistumisen jälkeen, halusimme ryhtyä kasvattamaan kasviksia omaan tarpeeseen. Viljelykset laajenivat ja satoa saatiin aina vain enemmän, jolloin sitä riitti myyntiinkin. Toimintamme on siis kasvanut vähitellen ilman selkeää suunnitelmaa.

 

Olemme aloittaneet viljelijöinä aivan alusta: kumpikaan meistä ei ole kasvanut maalla eikä opiskellut alaa. Olemme kuitenkin olleet aina kiinnostuneet ruoasta ja Kari tekee parhaillaan Helsingin yliopistossa väitöskirjaa, joka liittyy ruokajärjestelmän paikallistamiseen.

 

Kasvatamme luomuvihanneksia sekä kausihuoneessa että avomaalla. Tärkein tuotteemme on valkosipuli. Sen lisäksi tilalla kasvaa parisenkymmentä muuta lajia, kuten kurpitsaa, tomaattia, kaalikasveja, kesäkurpitsaa, härkäpapua, viherpapua, mangoldia ja salaatteja. Kasvatamme myös jonkin verran taimia asiakkaille. Vihannesviljelyn ohessa tuotamme tavanomaista hunajaa.

 

Luonnonmukainen viljely on meille luontevaa, koska olemme aina kasvattaneet kasviksia ilman keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Meillä ei siis ole edes kokemusta mistään muusta.

 

Tulimme mukaan foodhubiin, koska olemme kiinnostuneita uusista myyntikanavista. Markkinointi ja myynti ovat työlästä viljelijöille, jotka kauppaavat tuotteensa suoraan asiakkaille. Ja koska kasvatamme vihanneksia sivutoimisesti, aika on todellakin usein kortilla.

 

Siltalantie 72
05470 Hyvinkää
040-743 2929
lehtokumpu@gmail.com
www.facebook.com/lehtokummuntila/


AHLBERGIN PUUTARHA

AIRIKKALA

BOSGÅRD

ETSIMME TUOTTAJIA FOODHUBIIN

KAUPUNKILAISTEN OMA PELTO

KIRKKONUMMEN MAATILAPUOTI

LILLKLOBB PERMACULTURE

MALMGÅRD

MÄNTYMÄEN LUOMUTILA

PICKALA GÅRD

RÅBÄCK GÅRD

RIILAHDEN LUOMUTILA

STANIN HANIN

VILTGÅRDEN